Case myyntivalmennus: Dinolift

”Uudistimme yrityksemme kehityspolun ja määrittelimme must win battlet.”

Strategia kirkkaaksi ja fokus kohdilleen – kehityspolku, joka ohjaa kohti yhteisiä tavoitteita

Löysimme Kuudes Aistin kanssa liiketoiminnallemme tärkeimmät must win battlet ja tunnistimme ne polut, joita kulkemalla tavoitteisiin päästään.

Näin sanoo kevyitä henkilönostimia valmistavan Dinolift Oy:n hallituksen puheenjohtaja Karin Nars yhteistyöstä Kuudes Aistin kanssa.

Toimialamme kehittyy ja muuttuu. Halusimme löytää uusia näkökulmia toimintaamme ja terävöittää strategiaamme, jotta keskitymme oikeisiin asioihin seuraavan viiden vuoden aikana. Halusimme että meidän ajatuksia haastettaisiin ja halusimme varmistaa, että emme liikaa takerru operatiivisiin yksityiskohtiin. Löysimme samalla yhteisen tavoitteen ja fokusalueet, jotka vievät meitä kohti sitä tavoitetta ja joihin me kaikki pystymme sitoutumaan. Yrityksen päätavoitteen löytäminen auttoi myös hallitusta ja johtoryhmää määrittelemään tälle vuodelle selkeät seurattavat tavoitteet.

Strategian kehittäminen käytännön tasolla jatkuu vielä pitkään organisaatiossa, mm. pelisääntöjen laatimisella ja arvojen konkretisoimisella eri esimerkein.

Quote ikoni
Samalla saimme uusia ajatuksia siitä, miten arvot ja strategia saadaan vietyä käytäntöön päivittäisessä työssä.
Karin Nars
Hallituksen puheenjohtaja

Tutustu muihin asiakaskokemuksiin.

Quote ikoni valkoinen

”Tahto muuttui teoiksi, energisesti ja tuloksia tuovasti.”

Mitä mieltä

Würth

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Saimme lisää ryhtiä johtoryhmän toimintaan.”

Mitä mieltä

Tamminen

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Kasvamme yhdessä paremmiksi markkinoijiksi”

Mitä mieltä

Orient&Occident

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Kun oma osaaminen kasvaa, pitää ulkopuolisella asiantuntijallakin olla parempi osaaminen”

Mitä mieltä

Valoram

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Parempi henkilöstökokemus – paremmat asiakassuhteet”

Mitä mieltä

Ilmarinen

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Tarina elää joka päivä”

Mitä mieltä

Lejos

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Myyntihenkilöstölle tämä oli iso kulttuurinen muutos”

Mitä mieltä

Grano

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Todellisia ratkaisuja käytännön tilanteiden hallitsemiseen”

Mitä mieltä

KEHA-keskus

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Joku olisi voinut herneenkin näistä imaista sieraimeen, mutta totuus on kuitenkin se, ettei omakaan toiminta kehity, jos yrität liikaa selittelyllä kumota parannusehdotuksia.”

Mitä mieltä

Lumikko

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Strategian kiteytys digitaalisen median pioneerille”

Mitä mieltä

Crasman

?

Lue tuloksista
Quote ikoni valkoinen

”Kaikki mitä tehdään, palvelee asiakasta entistä paremmin”

Mitä mieltä

Silmusalaatti

?

Lue tuloksista
Valoisassa huoneessa keski-ikäinen mies vaaleansinisessä paidassa ja silmälaseissa istuu ja hymyilee yleisölle. Useita ihmisiä näkyy takaa kuuntelemassa. Taustalla on suuret ikkunat valkoisilla verhoilla ja valkokangas, jossa näkyy kuva vuoristosta, oranssista varjoliitimestä ja teksti: "Tarvitsemme enemmän ihmisiä, jotka erikoistuvat mahdottomaan. – Theodore Roethke –".
Mustalla pohjalla valkoinen ympyrä, jonka sisällä on tyylitelty A-kirjain, jonka poikkiviivan korvaa pieni ympyrä.

Mikä asia olisi mahtavaa ja mahdollista saada seuraavaksi kuntoon?

Ota kaikki kuusi aistiasi käyttöösi ja paljon muutakin.

Buukkaa tapaaminen