Mikä saa ihmisen liikkeelle?

Kun vaimolta tulee kohta ulos oma elämäkerta, niin täytyyhän minunkin vähän avautua ja pysähtyä kokoamaan omaa matkaani. :) Ei sentään kirjan verran, mutta sen verran, että itsekin ymmärtäisin paremmin, mikä kaikkea tekemääni, valintojani ja kiinnostuksenkohteitani oikeastaan yhdistää. Kun olen tätä pohtinut, yksi punainen lanka nousee aika selvästi esiin: minua on aina kiinnostanut ihminen ja se, mikä saa ihmisen liikkeelle.

Olen yli kahdenkymmenen vuoden ajan valmentanut ihmisiä, tehnyt myyntiä, johtanut, yrittänyt, rakentanut yrityksiä, onnistunut ja epäonnistunut. Viime vuosina olen lähtenyt taas rakentamaan jotain uutta tekoälyn ympärille. Ulospäin nämä voivat näyttää aika erilaisilta asioilta, mutta itselleni ne ovat lopulta olleet eri tapoja tutkia samaa asiaa: miten ihmisissä ja yrityksissä oleva potentiaali saadaan näkyviin käytännön tekemisenä ja parempina tuloksina.

Kun katson omaa elämääni taaksepäin, siinä ei ole ollut yhtä suoraa suunnitelmaa. En ole koskaan ollut ihminen, joka olisi tarkasti päättänyt, missä olen viiden tai kymmenen vuoden päästä. Olen enemmänkin kulkenut sitä kohti, mikä on tuntunut merkitykselliseltä, kiinnostavalta ja vähän jännittävältäkin. Olen innostunut ihmisistä, kohtaamisista, uusista ajatuksista ja mahdollisuuksista. Välillä olen tehnyt hyviä valintoja, välillä huonoja. Joskus olen onnistunut hienosti, joskus mennyt päin seinää. Mutta ehkä juuri se on ollut minun tapani elää: uteliaasti, rohkeasti ja aika usein liikkeessä.

Minua on aina kiinnostanut se, miksi joku uskaltaa ja toinen ei. Miksi joku innostuu ja toinen vetäytyy. Miksi yksi keskustelu voi muuttaa ihmisen suuntaa ja toinen unohtuu saman tien. Olen nähnyt monta kertaa, miten pieni hetki voi käynnistää jotain isoa. Joku toinen näkee sinussa jotain, mitä et itse vielä näe. Joku kysyy yhden hyvän kysymyksen. Joku rohkaisee juuri oikealla hetkellä. Tai ihminen päättää itse, että nyt riittää, nyt teen tämän toisin. Sellaiset hetket ovat aina kiehtoneet minua.

Nuorempana en tietenkään osannut sanoittaa tätä näin. Elämä vei eteenpäin työn, opiskelun, ihmisten ja sattumien kautta. Olen ehtinyt tehdä myyntiä, johtaa, valmentaa, rakentaa yrityksiä ja olla mukana hyvin erilaisissa organisaatioissa. En ole koskaan ajatellut, että yksi titteli tai ammatti määrittelisi minua. Minulle työ on ollut ennen kaikkea tapa vaikuttaa, oppia ja kohdata ihmisiä. Jokainen vaihe on opettanut jotain siitä, miten ihmiset toimivat ja miten paljon tuloksia lopulta selittää se, mitä ihmiset ajattelevat, tuntevat ja tekevät.

Kuudes Aisti syntyi halusta tehdä valmennusta omalla tavalla

Vuonna 2005 perustin Kuudes Aistin. Minulla ei ollut silloin mitään valtavaa master plania, mutta minulla oli vahva tunne siitä, miten halusin tehdä valmennusta. En halunnut tulla paikalle kertomaan ihmisille, mitä heidän pitäisi tehdä. Halusin luoda tilanteita, joissa ihmiset itse oivaltavat, uskaltavat ja alkavat toimia. Halusin, että valmennuksesta jäisi jotain elämään myös sen jälkeen, kun päivä on ohi. Että joku kohtaisi asiakkaan vähän paremmin, esihenkilö johtaisi vähän rohkeammin tai myyjä tarttuisi puhelimeen, vaikka juuri siinä hetkessä tekisi mieli siirtää soitto huomiseen.

Kuudes Aistin kautta olen saanut vuosien aikana kohdata tuhansia ihmisiä ja työskennellä yli sadan organisaation kanssa. Olen nähnyt upeita hetkiä. Olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat löytäneet itsestään aivan uudenlaista rohkeutta. Olen nähnyt johtoryhmiä, jotka ovat alkaneet puhua asioista, joista aiemmin vaiettiin. Olen nähnyt myyjiä, jotka ovat muuttaneet koko suhtautumisensa asiakkaisiin. Mutta matkaan on mahtunut myös päiviä, jolloin olen kävellyt valmennuksesta ulos ja miettinyt, ettei tuo kyllä osunut. Olen ollut välillä liian innokas, liian nopea tai liian varma omasta ajatuksestani. Olen joutunut oppimaan kantapään kautta, ettei hyvä valmentaja ole se, joka tietää eniten tai puhuu eniten. Usein tärkeämpää on osata kuunnella, kysyä ja saada toinen ihminen ajattelemaan itse.

Mitä pitää tapahtua, jotta tietäminen muuttuu tekemiseksi?

Ehkä kaikkein tärkein oppini näiden vuosien aikana on ollut se, että ihmiset kyllä tietävät yllättävän hyvin, mitä heidän pitäisi tehdä. Harvoin ongelma on tiedon puute. Me tiedämme, että pitäisi kuunnella paremmin, soittaa asiakkaalle, sanoa vaikea asia ääneen, antaa palautetta, levätä enemmän, liikkua enemmän tai uskaltaa tehdä päätös. Ongelma on useammin siinä, että tietäminen ei muutu tekemiseksi.

Olen oikeastaan käyttänyt yli kaksikymmentä vuotta yhden kysymyksen tutkimiseen: mitä pitää tapahtua, jotta se minkä ihminen jo tietää, muuttuu toiminnaksi?

Olen oppinut, että muutos ei yleensä ala uudesta tiedosta. Se alkaa siitä, että ihminen alkaa ajatella itsestään, tilanteestaan tai mahdollisuuksistaan vähän eri tavalla. Kun oma ajattelu muuttuu, myös tunne muuttuu. Kun tunne muuttuu, syntyy helpommin rohkeutta toimia. Ja lopulta ratkaisevaa on aina ensimmäinen teko. Ei valtava elämänmuutos kerralla, vaan yksi asia, jonka ihminen tekee tänään vähän eri tavalla kuin eilen. Kun siitä syntyy uusi kokemus, myös usko omaan tekemiseen vahvistuu.

Paremmat tulokset alkavat paremmasta ajattelusta, mutta vasta teot tekevät ajattelusta totta.

Makes sense and feels good

Yksi minulle tärkeä ajatus on ollut jo pitkään: “Makes sense and feels good.” Siinä on aika hyvin oma filosofiani. Asioiden pitää olla järkeviä. Työssä pitää syntyä tuloksia, lupaukset pitää pitää ja tavoitteisiin pitää suhtautua tosissaan. Mutta elämä ei voi olla pelkkää optimointia, suorittamista ja tehokkuutta. Sen pitää myös tuntua joltain. Pitää olla iloa, energiaa, uteliaisuutta ja tunnetta siitä, että saa olla oma itsensä.

Ehkä siksi neljä sanaa rohkea, ripeä, rento ja ryhdikäs ovat alkaneet vuosien varrella kuvata aika hyvin sitä, miten haluan itse elää ja tehdä töitä.

Sitten tuli tekoäly

Viime vuosina eteeni on tullut taas uusi oppimisen paikka. Tekoäly alkoi ensin kiinnostaa minua teknologiana, mutta aika nopeasti huomasin, ettei minua lopulta kiinnosta teknologia itsessään kovinkaan paljon. Minua kiinnostaa taas kerran ihminen.

Mitä tekoäly voisi tehdä ihmiselle? Voisiko se auttaa meitä tekemään paremmin niitä asioita, joiden jo tiedämme olevan tärkeitä? Voisiko se poistaa turhaa rutiinia, auttaa valmistautumaan, muistamaan, ajattelemaan ja tekemään asioita johdonmukaisemmin? Ja ennen kaikkea, voisiko se vapauttaa ihmiselle enemmän aikaa siihen, missä ihminen on parhaimmillaan: kohtaamiseen, ajatteluun, luovuuteen ja päätöksiin?

Siitä syntyi Rascal AI. Moni voisi ajatella, että se on minulle kokonaan uusi suunta, mutta itse koen asian päinvastoin. Se on hyvin luonnollinen jatko samalle matkalle, jota olen tehnyt Kuudes Aistin kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta.

Kuudes Aisti auttaa ihmisiä ajattelemaan, oivaltamaan ja toimimaan paremmin. Rascal AI auttaa tekemään oikeista asioista helpompia, jatkuvampia ja skaalautuvampia arjessa. Toinen työskentelee enemmän ihmisen ajattelun ja käyttäytymisen kanssa, toinen tuo ihmisen rinnalle uudenlaisia työkaluja.

Yhteinen kysymys on kuitenkin koko ajan sama: miten saamme enemmän ihmisissä ja yrityksissä olevasta potentiaalista käyttöön?

Siksi en enää ajattele Kuudes Aistia ja Rascal AI:ta kahtena erillisenä tarinana. Ne ovat kaksi eri tapaa toteuttaa samaa missiota. Haluan auttaa ihmisiä ja yrityksiä saamaan enemmän potentiaalistaan näkyviin parempana ajatteluna, rohkeampina tekoina, parempina kohtaamisina ja lopulta parempina tuloksina.

Ihminen tulee ensin. Teknologia voi auttaa, tukea, nopeuttaa ja tehdä hyvästä tekemisestä helpompaa, mutta sen ei pidä viedä ihmiseltä sitä, mikä tekee työstä ja elämästä merkityksellistä.

“Olipa hyvä, että tavattiin”

Ehkä kaikkein tärkeintä minulle on edelleen kohtaaminen. Olen aina pitänyt lausetta “Olipa hyvä, että tavattiin” yhtenä parhaista palautteista, joita ihminen voi toiselta saada.

Siinä ei puhuta myynnistä, valmennuksesta tai tekoälystä. Siinä puhutaan siitä, että toinen ihminen koki kohtaamisen merkitykselliseksi. Että keskustelusta jäi jotain. Ajatus, tunne, rohkeus tai ehkä vain vähän enemmän energiaa kuin ennen sitä.

Minulle siinä on paljon sellaista, mitä hyvässä työelämässä pitäisi muutenkin olla.

En aio alkaa vielä himmailla

Kun katson omaa elämääni nyt, huomaan myös ajattelevani aikaa vähän eri tavalla kuin nuorempana. En koe, että tässä vaiheessa pitäisi alkaa varmistella tai hidastaa vain siksi, että ikävuosia kertyy. Päinvastoin.

Haluan edelleen oppia, kokeilla ja rakentaa jotain uutta. Haluan käyttää kaikkea sitä kokemusta, jota matkan varrelta on kertynyt, mutta en halua piiloutua kokemukseni taakse. Haluan pystyä sanomaan vielä pitkään, etten tiedä kaikkea. Haluan innostua uudesta, tehdä asioita, joiden onnistumisesta ei ole mitään takuuta, ja nähdä, mihin seuraava hyvä idea tai kohtaaminen voi johtaa.

Minulle elämä ei myöskään ole koskaan ollut vain työtä. Perhe, ystävät, juokseminen, golf, musiikki, matkustaminen, sauna, nauru ja tavalliset hetket ovat vähintään yhtä iso osa minua. Olen huomannut, että parhaat ajatukset eivät yleensä synny kokoushuoneessa. Ne syntyvät lenkillä, autossa, järven rannassa, saunassa tai hyvän keskustelun jälkeen.

Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, liikettä ja elämää, mutta välillä myös hiljaisuutta. Olen ehkä vasta myöhemmin oppinut kunnolla ymmärtämään, ettei kaikkea tarvitse koko ajan suorittaa.

Haluan saada jotain liikkeelle

Jos minun pitäisi lopulta kiteyttää, mistä omassa elämässäni ja työssäni on ollut kyse, sanoisin sen näin:

Haluan saada jotain liikkeelle.

Itsessäni, toisissa ihmisissä ja ympärilläni olevissa yhteisöissä. Joskus se on uusi ajatus. Joskus rohkeus. Joskus vaikea päätös, ensimmäinen soitto tai kokonaan uusi alku. Joskus se on vain tunne siitä, että ehkä minä pystynkin tähän.

Siihen minä edelleen uskon. Että ihmisessä on lähes aina enemmän kuin mitä juuri nyt näkyy. Että uusi tapa ajatella voi avata uuden tavan toimia. Että pienelläkin teolla voi olla iso vaikutus. Ja että uusi luku voi alkaa myös silloin, kun moni muu alkaa jo kirjoittaa loppusanoja.

Minun tapani sanoa se on edelleen aika yksinkertainen.

Makes sense and feels good.

‍