Tiede Unplugged -ilta | puheviestinnän professori Pekka Isotalus - HOI House of Inspiration

Tiede Unplugged -ilta | puheviestinnän professori Pekka Isotalus

Suomalainen Tiedeakatemia järjestää marraskuussa uudenlaisen tapahtumasarjan Tiede Unplugged. Kurkista tieteen kulisseihin! Neljä tutkijaa kertoo omasta tutkimuksestaan, tieteenalastaan ja siitä, miten tiedettä tehdään ja ketkä sitä tekevät. Tilaisuudet antavat erinomaisen mahdollisuuden yleisön ja puhujan väliselle dialogille.

KUKA?
Pekka Isotalus on puheviestinnän professori Tampereen yliopistolla. Hän tutkii tällä hetkellä erityisesti poliittinen viestintä monista eri näkökulmista, esimerkiksi television vaalikeskusteluja. Isotalus on tutkinut myös ammatillista ja teknologiavälitteistä vuorovaikutusta, suomalaista puhekulttuuria, esiintymistä, johtajaviestintää sekä puheviestinnän oppimisen kysymyksiä. Yhdessä käynnissä olevista tutkimuksista hän tarkastelee live-tviittausta vaalikeskustelujen aikana mahdollisena uutena kansalaiskeskustelun muotona.

Paikkoja 50
Event Expired

MUUTA INSPIROIVAA