Arkkitehti luo parempaa elämää

Meille useimmille arkkitehti on se ihminen, joka suunnittelee taloja ja alueita, piirtää rakennuksen ääriviivat ja suunnittelee sen rakenteet. Käytännössä ne ovat kuitenkin vain lopputulos. 

HOI bisnesaamun vieraana käynyt Suomen suurimman arkkitehtitoimiston perustajaosakas, arkkitehti Samuli Miettinen kertoi, että arkkitehdin tärkein tehtävä on luoda ihmisille parempaa elämää.

Vaikka heidän suora asiakkaansa on yleensä rakennusliike tai kiinteistönomistaja, heidän työnsä kohteena ovat ihmiset. 
”Rakentamisessa pitää huomioida ihmisten elämä entistä paremmin”, Samuli muistuttaa. Rakentamisen laatuun vaikuttaa erittäin paljon se, kuinka paljon ihmisten käyttötarpeet on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa ja kuinka pitkäksi rakennuksen elinkaari on suunniteltu. Nyt ollaan hakemassa esimerkiksi entistä pidempiä elinkaaria rakennukselle ja sen vuoksi rakennustapoihin ja suunnitteluun pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Suomen suurimmaksi toimistoksi nouseminen ja lähes sadan henkilön toimiston pyörittäminen on yhtä haastavaa, mutta myös palkitsevaa, kuin minkä tahansa asiantuntijaorganisaation pyörittäminen. Kaikilla ihmisillä on kyllä intohimo hyvään arkkitehtuuriin, mutta muut motivaatiotekijät saattavat olla hyvin erilaisia. Siksi innostuksen ylläpitämiseksi pitää huolehtia ihmisten vuorovaikutuksesta, haastamisesta, palkitsemisesta ja tukemisesta. Samulin mukaan kaikki projektit ovat tavalla tai toisella ryhmätöitä. Laajimmillaan saattaa jopa 20 arkkitehtiä suunnitella yhtä kohdetta lähes kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana tulee monia hetkiä, joissa motivaatiosta pitää huolehtia. 

Arkkitehtuurin tulevaisuudesta puhuttaessa Samuli näkee sekä mahdolisuuksia että haasteita. Haasteet tulevat siitä, että rakennusalalla hinta on hyvin usein määräävä tekijä ja suhdanteet voimakkaita. Arkkitehtuurilta myös odotetaan vähemmän kuin se voisi antaa. 
Arkkitehtuuri voisi olla yksi keino ratkaista yhteiskunnallisia haasteita. Tällaisesta yhtenä esimerkkinä Samuli ottaa esille keskustojen laajentamisen. Jos laajentaisimme vaikkapa pääkaupunkiseutua siten, että myös reuna-alueilla olisi tiivistä kaupunkimaista elämää, liikkumisen tarve vähenisi ja ihmisten halu asua kauempana Helsingin keskustasta voisi kasvaa. Nyt kaikki palvelut ja elämä ovat ehkä suottakin keskitettynä aivan ytimeen, johon monella on turhan pitkä matka.

Moni asia muuttunut.
Mahdollisuuksia on enemmän. Kauppaa tehdään aktiivisesti. Olisiko aika tavata ja saada hyviä asioita aikaan.

Jätä puhelinnumerosi ja paras aika tavoittaa, niin käydään yhdessä läpi miten saamme hyvät aikomukset kasvua vauhdittavaksi toiminnaksi. 

Moni asia muuttunut.
Mahdollisuuksia on enemmän. Kauppaa tehdään aktiivisesti. On aika jälleen tavata ja aktivoitua.

Jätä puhelinnumerosi ja paras aika tavoittaa, niin käydään nopeasti läpi miten saamme selkerangan suoristettua organisaatiosta. Luodaan pelisuunnitelma ja pelataan tiiminä!